Taloudellisen mallintamisen mahdollisuudet viljelijöiden suunnitelmien sparraajana
Taloudelliset toimijat – myös maatilat – pyrkivät kohtuulliseen taloudelliseen toimeentuloon. Tuottojen tulee kattaa kustannukset pitkällä aikavälillä. Maatilataloudesta tulee saada tuloa myös yksityistalouteen, joka voi saada rahoitusta myös muista lähteistä. Yksityistalouden rahojen on riitettävä viljelijäperheen elämiseen. Viime vuosina maataloustulo on keskimäärin jäänyt selvästi aiempaa niukemmaksi.
Yleensä talouden toimijat pyrkivät parantamaan taloudellista tulostaan. Myös toiminnan kehittäminen vaatii panostusta, ja se tehdään käytettävissä olevien voimavarojen ja viisauden puitteissa. Maatiloilla on rajoitetusti aikaa, soveltuvia yhteistyökumppaneita ja asiantuntemusta. Tärkeintä kehittämisessä on kuitenkin asenne – aina on mahdollista tehdä enemmän oikeita asioita ja aiempaa paremmin. Aina löytyy viljelijöitä, jotka huomaavat mahdollisuudet ja tarttuvat niihin.
Tähänastisen viljelytoiminnan kriittinen arviointi ja vaihtoehtojen tarkastelu on yksi tie kehitykseen. OPAL-Life-hankkeen keskeinen teema on parempien vasteiden saaminen tuotantopanoksille. Jos kuitenkin tarkastellaan liian lyhyttä aikaväliä, tärkeitä tuottavuuteen ja satoihin vaikuttavia asioita voi jäädä huomiotta, mikä kostautuu jatkossa.
Lukessa on tehty maatilatason dynaamista mallinnusta, jossa otetaan huomioon lannoitteiden, fungisidien käytön, kalkituksen ja viljelykierron satovasteet kasveittain ja peltolohkoittain samalla kun lasketaan optimaalinen pellonkäyttö kaikkien peltolohkojen yli 30 vuoden aikajaksolla.
Tämä on haastava mutta ei mahdoton tehtävä. Tätä varten on eri lähteistä saatavien aineistojen perusteella mallinnettu em satovasteita, jotka jonkin verran myös maalajikohtaisia. Viljelykierron ja yksipuolisen viljelyn vaikutukset satoihin ovat pitkälti tapauskohtaisia, mutta lähes aina yksipuolinen viljely vähentää satoa pitkään jatkuessaan.
Talousmallintajan työmaa.
Muutamille OPAL-life -hankkeen pilottitiloille sovelletaan maatilatason viljelykiertomallia, joka antaa taloudellisessa mielessä optimaalisen viljelykiertosuunnitelman tiloille jopa 30 vuoden päähän maksimoiden voittoa ja samalla minimoiden samalla katetuoton vaihtelua. Pelkkä voitonmaksimoinnin korostaminen jättäisi huomiotta katetuottojen suuret vaihtelut, jotka yleensä aiheuttavat viljelijälle haittaa tai lisäkustannuksia. Puhdas voitonmaksimointi ei myöskään OPAL-hankkeen alustavien kokemusten perusteella vastaa täysin maatilojen toteutunutta viljelytoimintaa, ts. harva kylvää kaikkia peltojaan parhaan tuotto-odotuksen kasville. Yleensä suurin osa pellosta kylvetään kasveille, joilla hyvät ja varmat markkinanäkymät. Taloudellisilla mallitarkasteluilla arvioidaan, missä määrin olisi edullista viljellä useampia kasveja, myös niitä joiden hinnat ja menekki ovat epävarmempia, ja joilla olisi erilaisia edullisia vaikutuksia viljelykierrossa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tuottaa pellonkäyttö- ja viljelystrategiaa 30 vuodeksi tarkkaan noudatettavaksi, vaan arvioida tulosten ja herkkyysanalyysien pohjalta, millä hintatasoilla useampien kasvien viljely uusine kiertoineen olisi tilalla kannattavaa. Mitä tehdä jos hinnat merkittävästi nousevat tai laskevat?
Tärkeää on kuitenkin ensin sovittaa malliin ensin maatilan alkutilanne, eli viimeisen 10 vuoden viljelyhistoria peltolohkoittain. Tämä on edelleen kesken (tilanne syyskuussa 2017). Kun viljelyhistoria on saatu tyydyttävästi huomioitua, voidaan mallin avulla arvioida myös tulevaisuuden vaihtoehtoja. Alkutilanteiden mallintaminen on työlästä, eikä mallia saada silti toistamaan maatilojen toteutunutta pellonkäyttö- ja tuotantokehitystä täsmällisesti sellaisenaan. Taloudellinen optimointi on sinänsä lahjomattoman johdonmukainen, mutta ei ota huomioon esim. yllätyksellisiä lyhyen aikavälin markkina- ja säätekijöitä, jotka joinakin vuosina ovat vaikuttaneet valintoihin. Viljelijä ei myöskään pääsääntöisesti tiedä toteutuvaa hintatasoa kylvöpäätöksiä tehdessään. Mallintamisessakin joudutaan tekemään erilaisia hintaskenaarioita toteutuneiden hintakehityksen (keskiarvo ja hajonnat, sekä hintojen välinen korrelaatio).
Taloudellisen mallintamisen mahdollisuudet viljelijöiden suunnitelmien sparraajana ovat kuitenkin moninaiset. Entä jos kunnostaisin hyvän yhteyden päässä olevan peltolohkon parempaan kasvukuntoon? Kannattaako märkyyden vaivaamaa, vähän etäämmällä sijaitsevaa lohkoa salaojittaa? Entä jos sen sijaan laitan ko lohkon pitkäaikaiselle nurmelle? Entä jos metsitän lohkon, tai vuokraan sen muille?
Mallintamisen avulla on mahdollista tutkia näitä valintoja – joskin kohtalainen määrä tutkijatyötä siinä tarvitaan. Jos nimittäin peltolohkon kasvukunnon muutos tai sen parantunut tai heikentynyt käytettävyys määritellään 30 vuoden tilan kaikki peltolohkot kattavaan malliin, voidaan laskea johdonmukaisesti uudet viljelykierrot, kasvivalinnat ja panoskäytön muutokset seuraavalle 30 aikajaksolle. Eikä mallille ole temppu eikä mikään laskea sama ruljanssi läpi useillakin eri hinnoilla, tai esim. tietyn tuotantotason rajoitteella (rehu- tai sopimusviljely). Samalla tuotetaan tulokset mm. kasvihuonekaasuista ja ravinnetaseista ja (pienen säätämisen jälkeen) myös ravinnevalumista, edes karkeat arviot. Ja totta kai viljelijän tulot, tai ainakin katetuotto kaikesta viljelystä on tärkeä tulos kaikissa vaihtoehdoissa.
Sen sijaan viljelijän omia ajatuskommervenkkejä malli ei kaikkia näe eikä huomaa. Siksi viljelijä voi ensin ihmetellä mallin antamia suunnitelmia seuraavan 30 vuoden ajaksi (todellakin…), sitten keskustella tutkijoiden kanssa siitä, onko järkeä vai ei. Tutkijat voivat korjata ja päivittää mallin tietoja ja toimintaa, ja tuottaa uuden version. Sitten viljelijäkin voi katsoa kriittisesti omia suunnitelmia, ja ehkä tehdä niihin viilauksia – joko mallin ehdottamaan suuntaan tai siitä poispäin. Isännän tai emännän paikkaa ei malleille ole syytä mennä antamaan, eivätkä hankkeen tutkijatkaan ole sellaisia paikkoja hinkuamassa. Paremmat mallit, julkaisut sekä hyöty elinkeinolle ja ympäristölle riittävät hyvin, viljelijöille toivoisi myös parempia tuloja.